Luettu kesäkuussa 2006, jolloin kirjoitin näin: Mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja tapahtumia. Hyvin sotkettu Suomen ja Venäjän politiikkaa muutaman ihmisen kohtaloihin. Hieman jäin harmittamaan Juhon ja Maksimin etäiseksi jäänyt suhde, joka ei mielestäni päässyt sille tasolle, kun se olisi voinut päästä. Loppu hyvin, kaikki hyvin -lopetus oli tietenkin ennalta-arvattava, mutta ehkä juuri sen vuoksi hyvä. Tämä oli aika peruskamaa.
Nyt kuuntelin saman kirjan äänikirjana. Ja pitkälti samat fiilikset. Tosin en muistanut tuota lopun "koukkua" mikä liittyi Juhon oikeaan äitiin. Se oli oikeastaan aika hieno lopetus kirjalle. Hieman yliampuvalta sen sijaan tuntui perintö, mutta toisaalta jollei sitä olisi ollut, niin tarina olisi jäänyt kesken.
Kirjan päähenkilö Juho saa kuulla olevansa adoptoitu. Hän lähtee Saksaan selvittämään juuriaan ja päätyy Venäjälle, ja huomaa olevansa rikkaan oligarkin poika. Suomeen jää Heli, jonka kanssa Juho on juuri eronnut, mutta Moskovasta löytyy Vera, vanha pioneeriystävä. Mukana on tietenkin Venäjän presidentin salamurha, öljykuviot ja paljon jännitystä takaa-ajon merkeissä.
torstai 18. syyskuuta 2014
tiistai 16. syyskuuta 2014
Kaari Utrio: Iisalmen serkku ja muita kertomuksia
Lainasin kirjastosta tämän teoksen, mitä en omasta mielestäni ollut aikaisemmin lukenut. Iisalmen serkku ja muita kertomuksia koostuu pienoisromaaneistä sekä novelleista. Minulle tämä oli hyvin eriliainen Utrio-kokemus, mitä aikasemmat ovat olleet. Toisaalta samat teemat olivat läsnä: historia, rakkaus ja säätyjäykkyys. Mutta mukana oli myös uutta. Ehkä Utrio on halunnut kokeilla näissä kertomuksissaan jotain erilaista. Teos on julkaistu 1996, alempana kerron myös kyseisen tarinan kirjoitusvuoden.
Iisalmen serkku (1975) kertoo savosta Helsinkiin saapuvasta Lovisasta, joka on tottunut komentamaan ja käskemään kuin mies. Mukana pyörii sukulaisia ja sulhasia, ja lopulta kaikki löytävät onnellisesti puolison itselleen, vaikka kaksintaistelukin on uhkaamassa.
Luisa (1982) on unohdettu moneksi vuodeksi Viipuriin ranskalaiseen naistenopistoon kunnes eräänä päivänä opistolle saapuu nuori ja komea mies, opettajattaren veli. Pian saapuu myös lähetti, joka kertoo Luisan isän olevan kuolemaisillaan. Matkalla Helsinkiin Luisa kohtaa tulevan aviomiehensä, ja vaikka isä on kuollut ja äitipuoli aiheuttaa hankaluuksia ja Luisaa kierrätetään kyöhien sukulaisten luona, hänen tarinansa päättyy onnellisesti.
Agneta rakastuu (1980) on pieni tarina Agnetasta, joka rakastuu maalaajaan yhden taideteoksen perusteella. Rakkaus ei saa vastakaikua, sillä mestarilla on jo vaimo ja liuta lapsia. Agneta säilyttää kuitenkin kasvonsa tilaamalla suhlaselleen uuden maalauksen.
Rakas Thea (1982). Vanha isä, korskeat tyttäret ja taloudenhoitaja Thea. Kateutta ja ahneutta, jokainen ajamassa omaa etuaan.
Ihana köyhyys (1981) kertoo Juliasta ja ilkeästä ätdistä, joka on pimittänyt vuosia Julian perintörahoja. Kunnes tyttö rohkaistuu ja löytää kätkön. Siitä alkaa uusi mahdollisuus.
Ruusukupit (1979) on pikku tarina kyökistä, missä uutta piikaa opetetaan talon tavoille. Mitä saa sanoa ja mitä ei, kuinka herrasväkeä puhutellaan ja tuhansia muita pikkuasioita joista nuoren tytön pää menee pyörälle. Kahvi höyryää kauniissa rusukupeissa.
Rautalilja (1979) on pienoisromaani. Mielenkiintoinen kokeilu Utriolta kertoa tarinaa useiden eri päähenkilöiden kautta. On talousmatami, patruunan tytär, masuunimestari, merikapteeni, torpparin emäntä, pappilan mamseli ja koulumestari ja kaikilla on oma siteensä rautaruukkiin. Tämä on minulle siitä harvinainen ja erilainen Utrion tarina, että mukana on enemmän köyhyyttä, kurjuutta ja seksiä, kun missään muussa. Myös henkilöhahmot ovat erilaisia, ilkeämpiä ja kierompia, luotaantyöntävämpiä. Siksi ajattelinkin, että tämän täytyy olla jonkunlainen kokeilu, sillä minusta tämä ei ole ollenkaan sitä Utriota mistä minä pidän eniten. Tarinassa oli tietenkin pääkonnat, ne inhottavat ihmiset, joiden piti saada opetus. Mutta tarinan nuori sankari ja sankaritar olivatkin omalla tavallaan ahneita ja laskelmoivia. Lisäksi sankarin tapa maata lähes jokainen vastaantuleva nainen oli "vastoin tapoja", tai sitä tapaa mihin itse olen tottunut tämmöisissä kirjoissa. No, vanhempi sankari ja sankaritar (masuunimestari ja talousmatami) olivatkin sitten ne "oikeat" rakastavaiset, jotka saivat onneksi toisena kuten asiaan kuuluikin. Tarinan paras anti oli kuitenkin rautaruukin toiminnan tarka kuvaaminen. Pidän näistä oikeista historiallisista faktoista, joiden mukana voin itsekin oppia aina vähän jotain uutta.
Omassa kirjahyllyssä marraskuusta 2015 alkaen.
Iisalmen serkku (1975) kertoo savosta Helsinkiin saapuvasta Lovisasta, joka on tottunut komentamaan ja käskemään kuin mies. Mukana pyörii sukulaisia ja sulhasia, ja lopulta kaikki löytävät onnellisesti puolison itselleen, vaikka kaksintaistelukin on uhkaamassa.
Luisa (1982) on unohdettu moneksi vuodeksi Viipuriin ranskalaiseen naistenopistoon kunnes eräänä päivänä opistolle saapuu nuori ja komea mies, opettajattaren veli. Pian saapuu myös lähetti, joka kertoo Luisan isän olevan kuolemaisillaan. Matkalla Helsinkiin Luisa kohtaa tulevan aviomiehensä, ja vaikka isä on kuollut ja äitipuoli aiheuttaa hankaluuksia ja Luisaa kierrätetään kyöhien sukulaisten luona, hänen tarinansa päättyy onnellisesti.
Agneta rakastuu (1980) on pieni tarina Agnetasta, joka rakastuu maalaajaan yhden taideteoksen perusteella. Rakkaus ei saa vastakaikua, sillä mestarilla on jo vaimo ja liuta lapsia. Agneta säilyttää kuitenkin kasvonsa tilaamalla suhlaselleen uuden maalauksen.
Rakas Thea (1982). Vanha isä, korskeat tyttäret ja taloudenhoitaja Thea. Kateutta ja ahneutta, jokainen ajamassa omaa etuaan.
Ihana köyhyys (1981) kertoo Juliasta ja ilkeästä ätdistä, joka on pimittänyt vuosia Julian perintörahoja. Kunnes tyttö rohkaistuu ja löytää kätkön. Siitä alkaa uusi mahdollisuus.
Ruusukupit (1979) on pikku tarina kyökistä, missä uutta piikaa opetetaan talon tavoille. Mitä saa sanoa ja mitä ei, kuinka herrasväkeä puhutellaan ja tuhansia muita pikkuasioita joista nuoren tytön pää menee pyörälle. Kahvi höyryää kauniissa rusukupeissa.
Rautalilja (1979) on pienoisromaani. Mielenkiintoinen kokeilu Utriolta kertoa tarinaa useiden eri päähenkilöiden kautta. On talousmatami, patruunan tytär, masuunimestari, merikapteeni, torpparin emäntä, pappilan mamseli ja koulumestari ja kaikilla on oma siteensä rautaruukkiin. Tämä on minulle siitä harvinainen ja erilainen Utrion tarina, että mukana on enemmän köyhyyttä, kurjuutta ja seksiä, kun missään muussa. Myös henkilöhahmot ovat erilaisia, ilkeämpiä ja kierompia, luotaantyöntävämpiä. Siksi ajattelinkin, että tämän täytyy olla jonkunlainen kokeilu, sillä minusta tämä ei ole ollenkaan sitä Utriota mistä minä pidän eniten. Tarinassa oli tietenkin pääkonnat, ne inhottavat ihmiset, joiden piti saada opetus. Mutta tarinan nuori sankari ja sankaritar olivatkin omalla tavallaan ahneita ja laskelmoivia. Lisäksi sankarin tapa maata lähes jokainen vastaantuleva nainen oli "vastoin tapoja", tai sitä tapaa mihin itse olen tottunut tämmöisissä kirjoissa. No, vanhempi sankari ja sankaritar (masuunimestari ja talousmatami) olivatkin sitten ne "oikeat" rakastavaiset, jotka saivat onneksi toisena kuten asiaan kuuluikin. Tarinan paras anti oli kuitenkin rautaruukin toiminnan tarka kuvaaminen. Pidän näistä oikeista historiallisista faktoista, joiden mukana voin itsekin oppia aina vähän jotain uutta.
Omassa kirjahyllyssä marraskuusta 2015 alkaen.
torstai 4. syyskuuta 2014
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Olen suuri Lehtolais-fani, ja olen lukenut, tai kuunnellut, kaikki hänen teoksensa. Tietenkin Maria Kalliot ovat niitä suosikkejani, mutta osaa Lehtolainen muutakin. Tämän teoksen suhteen olin hieman skeptinen, sillä luin aikaisemmin tänä vuonna jonkun haastattelun, missä Lehtolainen sanoi, että tämän teoksen aikana hän halusi kokeilla erilaisia asioita ja leikitellä jollain jutuilla. Ihan tarkkaan en enää tuota haastattelua muista, mutta sen tunteen muistan mikä siitä jäi. Niinpä en heti rynnännytkään kirjakauppaan ostamaan Kuusi kohtausta Sadusta teosta, vaan varasin sen kirjastosta.
Eilen sain kirjastolta viestin, että teos olisi noudettavissa, äänikirjana. Mutta positiivinen yllätys odottikin pikalaina hyllyssä, kun samainen teos oli myös kirjana. Lainasin molemmat ja ajattelin, että aloitan lukemaan kirjaa ja sitten jos se jostain syystä tökkii, niin siirryn äänikirjaan. No, huoli oli turha, sillä ahmaisin kirjan kahtena suupalana.
Mitä voi sitten sanoa itse teoksesta? Se oli hyvä, erilainen, erikoinen ja hämmäntävä. Kuusi kohtausta Sadusta on näytelmä, mutta samalla siinä kerrotaan näyttelijöiden ja heidän tosielämän roolihahmojen ajatuksia. Itse näytelmä kertoo taiteilija Satu Savinaisesta. En tiedä miksi itse ajattelin, että Satu Savinainen on sama kuin Miina Äkkijyrkkä, vaikka missään ei ollut tämmöisiä viittauksia. Näytelmä kuvaa Sadun elämän läpileikkauksina aina kouluvuosista viimeisimpään miesystävään. Mukana on avioliitto, sen hajoaminen, lapsi, työ taitelijana sekä jokunen miesjuttu.
Henkilöhahmoja oli paljon. Oli "oikea" Satu, ja Aino, joka näytteli Satua. Vilja, Jukka, Jussi, Heikki, Tiina ja monia muita, sekä tietenkin heidän näyttelijänsä. Yllättävän hyvin tämä henkilöpaketti pysyi kuitenkin kasassa. Kerronta eteni kronologisesti näytelmän mukaan, vaikka välillä käytiinkin fiilistelemässä jonkun hahmon ajatuksilla. Juonellisesti teoksessa ei ollut mitään suuria yllätyksiä tai koukkuja. Ja oikeastaan koko juoni oli aika pliisu. Lopuratkaisu ei myöskään yllättänyt, sillä olin jotenkin ajatellut, että sieltä voisi löytyä joku isompi yllätys. Jossian vaiheessa olin varma, että Satu itse kirjoittaa näytelmää ja muiden henkilöiden ajatuksia, olisi ollut hienoa kun lopussa koko kertomus olisi paljastunut Sadun omaksi saduksi itsestään. Yritin myös etsiä sanojen satu/Satu ja kuusi/Kuusi leikittelyä, mutta en huomannut mitään riittävän selkeää.
Kuten sanottu, teos oli hyvä, mutta ei mitenkään hirmuisen hyvä. Taattua tavaraa hyvältä kirjoittajalta. Häiritsevänä piirteenä oli punk-asenteen työntäminen teokseen. Eikös se ole niitä Maria Kallio-juttuja? Samoin jotkin muut pikkujutut paljastavat teksin Lehtolaisen omaksi. Toisaalta on hienoa, että kirjailijalla on omat erityispiirteensä, mutta samojen asioiden esiin tuominen jokaisessa teoksessa menee jo tarpeettomuuden puolelle. Tarkoitan siis mm tuota punkkia.
Voi olla, että tämä vielä jonain päivänä päätyy omaankin kirjahyllyyn. Tai sitten ei. Ehkä pitäisi kuitenkin kuunnella teos vielä äänikirjana tähän päälle, jos sieltä löytyisikin jotain uutta?
Eilen sain kirjastolta viestin, että teos olisi noudettavissa, äänikirjana. Mutta positiivinen yllätys odottikin pikalaina hyllyssä, kun samainen teos oli myös kirjana. Lainasin molemmat ja ajattelin, että aloitan lukemaan kirjaa ja sitten jos se jostain syystä tökkii, niin siirryn äänikirjaan. No, huoli oli turha, sillä ahmaisin kirjan kahtena suupalana.
Mitä voi sitten sanoa itse teoksesta? Se oli hyvä, erilainen, erikoinen ja hämmäntävä. Kuusi kohtausta Sadusta on näytelmä, mutta samalla siinä kerrotaan näyttelijöiden ja heidän tosielämän roolihahmojen ajatuksia. Itse näytelmä kertoo taiteilija Satu Savinaisesta. En tiedä miksi itse ajattelin, että Satu Savinainen on sama kuin Miina Äkkijyrkkä, vaikka missään ei ollut tämmöisiä viittauksia. Näytelmä kuvaa Sadun elämän läpileikkauksina aina kouluvuosista viimeisimpään miesystävään. Mukana on avioliitto, sen hajoaminen, lapsi, työ taitelijana sekä jokunen miesjuttu.
Henkilöhahmoja oli paljon. Oli "oikea" Satu, ja Aino, joka näytteli Satua. Vilja, Jukka, Jussi, Heikki, Tiina ja monia muita, sekä tietenkin heidän näyttelijänsä. Yllättävän hyvin tämä henkilöpaketti pysyi kuitenkin kasassa. Kerronta eteni kronologisesti näytelmän mukaan, vaikka välillä käytiinkin fiilistelemässä jonkun hahmon ajatuksilla. Juonellisesti teoksessa ei ollut mitään suuria yllätyksiä tai koukkuja. Ja oikeastaan koko juoni oli aika pliisu. Lopuratkaisu ei myöskään yllättänyt, sillä olin jotenkin ajatellut, että sieltä voisi löytyä joku isompi yllätys. Jossian vaiheessa olin varma, että Satu itse kirjoittaa näytelmää ja muiden henkilöiden ajatuksia, olisi ollut hienoa kun lopussa koko kertomus olisi paljastunut Sadun omaksi saduksi itsestään. Yritin myös etsiä sanojen satu/Satu ja kuusi/Kuusi leikittelyä, mutta en huomannut mitään riittävän selkeää.
Kuten sanottu, teos oli hyvä, mutta ei mitenkään hirmuisen hyvä. Taattua tavaraa hyvältä kirjoittajalta. Häiritsevänä piirteenä oli punk-asenteen työntäminen teokseen. Eikös se ole niitä Maria Kallio-juttuja? Samoin jotkin muut pikkujutut paljastavat teksin Lehtolaisen omaksi. Toisaalta on hienoa, että kirjailijalla on omat erityispiirteensä, mutta samojen asioiden esiin tuominen jokaisessa teoksessa menee jo tarpeettomuuden puolelle. Tarkoitan siis mm tuota punkkia.
Voi olla, että tämä vielä jonain päivänä päätyy omaankin kirjahyllyyn. Tai sitten ei. Ehkä pitäisi kuitenkin kuunnella teos vielä äänikirjana tähän päälle, jos sieltä löytyisikin jotain uutta?
maanantai 1. syyskuuta 2014
Agatha Cristie: Murha Mesopotamiassa
Lainatu äänikirjana kirjastosta. Poiroit-tarina.
Ympäristönä argeloginen kaivaus, missä tapahtuu murha. Poirot sattuu olemaan lähettyvillä, joten hänet kutsutaan hätiin sillä murhaaja näyttäisi olevan joku retkikunnan jäsnistä. Kertojana tässä tarinassa on ihastuttava sairaanhoitajatar Amy Leatheran, joka on kutsuttu murhatun rouvan seuraksi.
Monelta retkikunnan jäseneltä löytyisi niin motivaatiota kuin tilaisuuttakin toteuttaa murha. Mutta kun tapahtuu toinen murha, niin Poirot viimein ovaltaa kuinka ovelasti ensimmäinen rikos on suoritettu.
Kuunneltuna miellyttävä, vaikka lukijana olikin Pekka Autiovuori. Hieman kesti tottua toisenlaiseen "Poirot-ääneen", mutta hyvin luettu :)
Ympäristönä argeloginen kaivaus, missä tapahtuu murha. Poirot sattuu olemaan lähettyvillä, joten hänet kutsutaan hätiin sillä murhaaja näyttäisi olevan joku retkikunnan jäsnistä. Kertojana tässä tarinassa on ihastuttava sairaanhoitajatar Amy Leatheran, joka on kutsuttu murhatun rouvan seuraksi.
Monelta retkikunnan jäseneltä löytyisi niin motivaatiota kuin tilaisuuttakin toteuttaa murha. Mutta kun tapahtuu toinen murha, niin Poirot viimein ovaltaa kuinka ovelasti ensimmäinen rikos on suoritettu.
Kuunneltuna miellyttävä, vaikka lukijana olikin Pekka Autiovuori. Hieman kesti tottua toisenlaiseen "Poirot-ääneen", mutta hyvin luettu :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)