torstai 18. elokuuta 2016

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin

Olen hankkinut tämän teoksen kirjahyllyyni lokakuussa 2003 ja muistelen, että niihin aikoihin myös luin tämän ensimmäisen kerran. Tänä kesänä kuuntelimme teoksen lapsen kanssa kirjastosta lainattuna äänikirjana, ja ilokseni ja riemukseni lapsi ihastui tähän heti. Oma teokseni on Tove Janssonin kuvittama.


Tarina itsessään on alkusysäys Tolkienin varsinaiselle mestariteokselle Taru sormusten herrasta -trilogialle. Tässä, ehkä enemmän lapsille suunnatussa, teoksessa hobitti Bilbo Reppuli joutuu tahtomattaan mukaan uskomattomaan seikkailuun kolmentoista kääpiön sekä velho Gandalfin kanssa. Matkalla Smaugin varioiman mutta kääpiöille kuuluvan aarteen luo Bilbo törmää Klonkkuun ja saa haltuunsa sattumalta erään sormuksen. Tästä sormuksesta kerrotaan tarkemmin toisessa teoksessa, mutta ilman Bilbon tarinaa ei olisi myöskään Frodon ja sormuksen tarinaa. Bilbo pääsee palaamaan tietenkin takaisin Kontuun kohdattuaan ensin lohikäärmeen, haltioita sekä saatuaan oman osansa aarteesta.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä teos kuuluu klassikoiden joukkoon. Ja toivonkin, että niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin ihastuisivat tähän mielenkiintoiseen maailmaan. Tietenkin tästäkin teoksesta on tehty elokuvaversio, itse asiassa trilogia, joka taitaa valitettavasti tulla tutummaksi nuoremmalle polvelle kuin itse kirja. Hobitti-elokuvat ovat muutoin ihan mainioita, paitsi niissä on aika paljon sinne kuulumatonta höttöä mitä kirjassa ei ole lainkaan. Joten suosittelen lukemaan ensin kirjan ja vasta sitten katsomaan elokuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...