Olen lukenut tämän joskus aikoja sitten, mutta en muistanut muuta kuin että nainen löytyy metsästä kuolleena ja että Maria Kallion kollega Palo kuolee. Mutta sitä en muistanut kuka on murhaaja tai että Maria tulee raskaaksi.
Kyseessä on siis Maria Kallio -dekkari, tuotannon alkupäästä. Lainasin tämän kirjastosta MP3-äänikirjana, ensimmäinen MP3:n minkä olen kuunnellut. Helppoa kun kaikki on yhdellä levyllä, hankalaa kun pystyin kuuntelemaan vain koneella.
Alussa Maria menee naimisiin Antin kanssa ja pian huomaa olevansa raskaana. Maria käy naisten terapiakeskuksessa luennoimassa ja jonkun ajan päästä keskuksen johtaja Elina löytyy metsästä kuolleena, luminaisena. Maria ryhtyy tutkimaan asiaa, vaikka alussa näyttikin että kuolema olisi vahinko. Sitten paljastuu että kyseessä onkin murha.
Samoihin aikoihin Maria kuulee, että vankilasta on paennut vanki joka on uhannut niin Marian kuin tämän kollegan Palon henkeä. Lopulta Palo joutuu vangin käsiin ja piiritystilanteen jälkeen kuolee. Palon hautajaisissa Maria saa ahaa-elämyksen ja ymmärtää kuka on ollut Elinan surmaaja. Terapiakeskuksessa on koolla kaikki epäillyt ja asia selviää kuin Poirot-tarinassa.
lauantai 27. helmikuuta 2016
tiistai 23. helmikuuta 2016
Risto Isomäki: Kurganin varjot
Kirjastosta lainattu äänikirja jota kuuntelin pitkään ja hartaasti ;) Kuuntelun hitauteen vaikutti lähinnä oma laiskuus, ei niinkään teoksen kiinnostavuus.
Irina on meribiologi ja hänen miehensä Alex argeologi. Kun Irina on käymässä Alexin kaivauksilla, hänen työkaverinsa Juri soittaa ja kertoo että Mustallamerellä tapahtuu jotain omituista. Irina jättää Alexin kaivauksille ja lähtee Jurin kanssa tutkimaan "Callaon maalariksi" kutsuttavaa ilmiötä.
Irina ja Juri saavat apua Alexin tuttavalta, mutta matka on päättyä huonosti kun myrsky nousee. Onneksi matkalaiset pelastuvat rikkaan miehen tutkimusalukseen, ja pääsevät jatkamaan tutkimuksia meren oudoista ilmiöistä. Selviää, että meren hapeton kerros nousee vauhdilla kohti pintaa ja on vaarassa purkautua ilmaan jolloin miljoonat ihmiset ovat vaarassa.
Samaan aikaan Alex tekee kaivauksilla mielenkiintoisen löydön: soturiprinsessan hauta, kurgani, jota on etsitty jo vuosisatojen ajan. Mutta löytö jää pian varjoon, kun uutiset Mustaltamereltä leviävät. Kuinka moni kuolee luonnon katastrofin vuoksi ja ketkä selviytyvät?
Kirjailija oli minulle ennestään tuntematon, mutta erittäin mielenkiintoinen tuttavuus. Tähän teokseen tartuin lähinnä siksi, että se oli äänikirja mutta teos osoitteutuikin varsinaiseksi jännäriksi ja selviytymistarinaksi. On mukana toki hieman rakkauttakin ja kipuilua sen tiimoilta. Pääosassa on kuitenkin Mustanmeren katastrofi ja sen vaikutukset maapallolle. Uhka on todellinen, ei mikään täysin keksitty juonikuvio, vaan mahdollinen kauhuskenario joka voi tapahtua joskus tulevaisuudessa.
Luulen, että tutustun kirjailijan muuhunkin tuotantoon jossain vaiheessa :)
Irina on meribiologi ja hänen miehensä Alex argeologi. Kun Irina on käymässä Alexin kaivauksilla, hänen työkaverinsa Juri soittaa ja kertoo että Mustallamerellä tapahtuu jotain omituista. Irina jättää Alexin kaivauksille ja lähtee Jurin kanssa tutkimaan "Callaon maalariksi" kutsuttavaa ilmiötä.
Irina ja Juri saavat apua Alexin tuttavalta, mutta matka on päättyä huonosti kun myrsky nousee. Onneksi matkalaiset pelastuvat rikkaan miehen tutkimusalukseen, ja pääsevät jatkamaan tutkimuksia meren oudoista ilmiöistä. Selviää, että meren hapeton kerros nousee vauhdilla kohti pintaa ja on vaarassa purkautua ilmaan jolloin miljoonat ihmiset ovat vaarassa.
Samaan aikaan Alex tekee kaivauksilla mielenkiintoisen löydön: soturiprinsessan hauta, kurgani, jota on etsitty jo vuosisatojen ajan. Mutta löytö jää pian varjoon, kun uutiset Mustaltamereltä leviävät. Kuinka moni kuolee luonnon katastrofin vuoksi ja ketkä selviytyvät?
Kirjailija oli minulle ennestään tuntematon, mutta erittäin mielenkiintoinen tuttavuus. Tähän teokseen tartuin lähinnä siksi, että se oli äänikirja mutta teos osoitteutuikin varsinaiseksi jännäriksi ja selviytymistarinaksi. On mukana toki hieman rakkauttakin ja kipuilua sen tiimoilta. Pääosassa on kuitenkin Mustanmeren katastrofi ja sen vaikutukset maapallolle. Uhka on todellinen, ei mikään täysin keksitty juonikuvio, vaan mahdollinen kauhuskenario joka voi tapahtua joskus tulevaisuudessa.
Luulen, että tutustun kirjailijan muuhunkin tuotantoon jossain vaiheessa :)
perjantai 19. helmikuuta 2016
Kaari Utrio: Haukka, minun rakkaani
Omassa kirjahyllyssä oleva ihanuus. Luin tämän ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa ja rakastuin. Tapahtumat sijoittuvat 1300-luvulle ja pääosassa on Raaseporin uusi linna sekä Vallin kartano. Päähenkilöinä ovat Blanka, ruotsalainen ylimysnainen, leski sekä Vallin herra Daniel Tulikilpi, niin ikään leski. Näiden kahden välille syttyy intohimo kun Blanka pakenee miehensä kuoleman jälkeen ja lähes hukkuu jäiseen järveen, mistä Daniel Tulikilpi poimii hänet ja lämmittää vällyjen alla. Jälkeenpäin Blanka häpeää tapahtunutta ja yrittää pyyhkiä tapahtuneen pois mielestään, mutta Daniel ei pysty unohtamaan rouva Blankaa.
Koska saksalainen palkkaritari havittelee Blankaa, tämän on lähdettävä pois Ruotsista. Hän lähtee sisarensa Ramborgin kanssa uuteen Raaseporin linnaan, jonne Ramborg menee linnanrouvaksi. Daniel Tulikilven Valli sijaitsee aivan Raaseporin lähellä, joten he tapaavat usein ja vaikka Blanka ei lämpene enää Danielin kosiskelulle, herra Daniel ei luovuta. Kun Raaseporin linna kokee hyökkäyksen, Daniel suostuu auttamaan nuorta linnanherraa Tord Bondea jos saa palkaksi rouva Blankan. Näin Blanka naitetaan toisen kerran elämässään suvun edun nimissä.
Danielin ja Blankan avioliitto tuntuu toimivan vain vuoteessa, mutta muutoin he eivät pysty keskustelemaan. Tämä johtaa ongelmiin ja suuriin väärinkäsityksiin. Tarinan tärkein opetus tuntuukin olevan, että hyvän ja toimivan parisuhteen pohjana on avoin keskustelu puolisoiden välillä. Hirvittävien erehdyksien jälkeen tarina päättyy hyvin, kuten kunnon rakkaustarinan kuuluukin.
Historiallisessa keskiössä on Raaseporin linna, hieman pienemmässä osassa Bo Johnsson Gripin mahti Itämaassa sekä tietenkin Utrion aikaisemmista teoksista tutut elementit kuten uskonnon kuvaaminen, pukeutumisen, arjen ja tapojen kerronta. Tässä teoksessa on mukana poikkeus, jalo metsästyshaukka. Oli hienoa tutustua tähänkin asiaan, ja Aude se lopulta Blankan pelastikin.
Koska saksalainen palkkaritari havittelee Blankaa, tämän on lähdettävä pois Ruotsista. Hän lähtee sisarensa Ramborgin kanssa uuteen Raaseporin linnaan, jonne Ramborg menee linnanrouvaksi. Daniel Tulikilven Valli sijaitsee aivan Raaseporin lähellä, joten he tapaavat usein ja vaikka Blanka ei lämpene enää Danielin kosiskelulle, herra Daniel ei luovuta. Kun Raaseporin linna kokee hyökkäyksen, Daniel suostuu auttamaan nuorta linnanherraa Tord Bondea jos saa palkaksi rouva Blankan. Näin Blanka naitetaan toisen kerran elämässään suvun edun nimissä.
Danielin ja Blankan avioliitto tuntuu toimivan vain vuoteessa, mutta muutoin he eivät pysty keskustelemaan. Tämä johtaa ongelmiin ja suuriin väärinkäsityksiin. Tarinan tärkein opetus tuntuukin olevan, että hyvän ja toimivan parisuhteen pohjana on avoin keskustelu puolisoiden välillä. Hirvittävien erehdyksien jälkeen tarina päättyy hyvin, kuten kunnon rakkaustarinan kuuluukin.
Historiallisessa keskiössä on Raaseporin linna, hieman pienemmässä osassa Bo Johnsson Gripin mahti Itämaassa sekä tietenkin Utrion aikaisemmista teoksista tutut elementit kuten uskonnon kuvaaminen, pukeutumisen, arjen ja tapojen kerronta. Tässä teoksessa on mukana poikkeus, jalo metsästyshaukka. Oli hienoa tutustua tähänkin asiaan, ja Aude se lopulta Blankan pelastikin.
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Kaari Utrio: Aatelisneito, porvaristyttö
Tämä Utrion alkutuotannon teos löytyy omasta kirjahyllystäni, olen varmaan joskus jostain divarista tämän ostanut mutta vasta nyt luin tämän. Teos on vuodelta 1974 ja oma kappaleeni on 4. painos. Harmillista, etten ole merkinnyt kirjaan vuotta milloin olen tämän hankkinut, mutta veikkaan että siitä on vähintän kymmenen vuotta aikaa.
Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1500-luvun Suomeen, pääasissa Turkuun. Kahden hyvin erilaisen naisen kohtalot kohtaavat. Ursula Särkilahti on Turun pormestarin kiukkuinen, äkkipikainen ja miehiinmenevä tytär joka tekee tyhmiä ja vääriä valintoja elämässään. Margareeta Eerikintytär Vaasa on ylhäinen nainen, kuninkaan sisar ja rakastuu saksalaiseen seikkailijaan, mikä on myös täysin väärä valinta. Heistä vain Ursulan tarina saa niin sanotun onnellisen lopun ja lukija palkitaan romantiikalla. Margareetan ei käy yhtä onnekkaasti, vaikka hänen maanpakoon lähtenyt aviomiehensä kuoleekin ennen vaimoaan.
Läsnä ovat Utriolle tyypilliset piirteet: vahva historian tuntemus sekä romantiikka, jopa seksi, mikä ei ole tyypillistä hänen myöhemmälle tuotannolleen. Itse asiassa oli hieman irstasta lukea seksistä, sillä en ole tottunut siihen Utrion muissa teoksissa. En sano, että se olisi huonosti kirjoitettua mutta olen tyytyväinen, että Utrio on päättänyt jättää varsinaisen aktin kuvailun vähemmälle. Pidän itse juuri siitä, että lukijalle annetaan oma vapaus päättää mitä vuodekomerossa tapahtuu. Tunteista kirjoittaminen on mielestäni todella vaikeaa, mutta Utrio taitaa sen paremmin kuin seksistä kirjoittamisen.
Historialliset faktat olivat taas tarkkoja ja mielenkiintoisia. 1500-luvulla Lutherin oppi rantautui myös Suomeen ja tässä teoksessa sitä saarnasi ensimmäisenä Ursulan veli Petrus. Uusi uskonsuunta ihmetytti ja kummastutti kansaa, ja Ursulakin kasvatti tyttärensä siten että tämä pystyi halutessaan seuraamaan kumpaa uskonhaaraa tahansa.
Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1500-luvun Suomeen, pääasissa Turkuun. Kahden hyvin erilaisen naisen kohtalot kohtaavat. Ursula Särkilahti on Turun pormestarin kiukkuinen, äkkipikainen ja miehiinmenevä tytär joka tekee tyhmiä ja vääriä valintoja elämässään. Margareeta Eerikintytär Vaasa on ylhäinen nainen, kuninkaan sisar ja rakastuu saksalaiseen seikkailijaan, mikä on myös täysin väärä valinta. Heistä vain Ursulan tarina saa niin sanotun onnellisen lopun ja lukija palkitaan romantiikalla. Margareetan ei käy yhtä onnekkaasti, vaikka hänen maanpakoon lähtenyt aviomiehensä kuoleekin ennen vaimoaan.
Läsnä ovat Utriolle tyypilliset piirteet: vahva historian tuntemus sekä romantiikka, jopa seksi, mikä ei ole tyypillistä hänen myöhemmälle tuotannolleen. Itse asiassa oli hieman irstasta lukea seksistä, sillä en ole tottunut siihen Utrion muissa teoksissa. En sano, että se olisi huonosti kirjoitettua mutta olen tyytyväinen, että Utrio on päättänyt jättää varsinaisen aktin kuvailun vähemmälle. Pidän itse juuri siitä, että lukijalle annetaan oma vapaus päättää mitä vuodekomerossa tapahtuu. Tunteista kirjoittaminen on mielestäni todella vaikeaa, mutta Utrio taitaa sen paremmin kuin seksistä kirjoittamisen.
Historialliset faktat olivat taas tarkkoja ja mielenkiintoisia. 1500-luvulla Lutherin oppi rantautui myös Suomeen ja tässä teoksessa sitä saarnasi ensimmäisenä Ursulan veli Petrus. Uusi uskonsuunta ihmetytti ja kummastutti kansaa, ja Ursulakin kasvatti tyttärensä siten että tämä pystyi halutessaan seuraamaan kumpaa uskonhaaraa tahansa.
maanantai 8. helmikuuta 2016
J. K. Roeling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Viimeinen Harry Potter -teos luettu lapselle ääneen. Luimme tämän tammikuun aikana, eli yllättävän nopeasti kun sivujakin on taas kiitettävät 828. Tosin viime viikonloppuna lapsen mummi luki ison rupeaman, kun he kahlasivat viimeiset parisataa sivua parissa päivässä. Itse lukaisin nuo sivut eilen ja tänään, sillä halusinhan minäkin kuulla loppuratkaisun uudestaan, vaikka toki tiesinkin sen.
Itse luin tämän ensimmäisen kerran englanniksi heti sen ilmestyttyä vuonna 2007 ja suomennoksen heti kevät talvella 2008. Harmikseni en ole kirjoittanut mihinkään mitään ylös noista lukukokemuksista, olen kai ollut niin järkyttynyt siitä että Harryn tarina on vihdoinkin päättynyt. En myöskään muista, että olisin lukenut tätä noiden vuosien jäleen uudestaan. Tai jos olen, niin hyvin satunnaisesti silmäillen sieltä täältä. Siksi olikin mukavaa lukea tämä nyt ihan ajatuksen kanssa ja joka sanasta nauttien.
Harryn pitäisi aloittaa seitsemäs ja viimeinen vuotensa Tylypahkassa, mutta sen sijaan Harry päättää lähteä etsimään hirnyrkkejä ja näin ollen toteuttaa Dumbledoren hänelle jättämää tehtävää. Teoksen alussa Harry lukee Päivän Profeetasta asioita Dumbledoresta, ja ne sekoittavat hänen ajatuksiaan entisestä rehtoristaan.
Harry siirretään Kotikoloon odottamaan Billin ja Fleurin häitä. Mukana operaatiossa on suuri osa Feeniksin kiltaa ja he yrittävät hämätä kuolonsyöjiä monijuomaliemellä. Harry menettää Hedwigin ja Villisilmän. Kotikolossa Harry, Ron ja Hermione suunnittelevat hirnyrkkien etsintää ja valmistautuvat tulevaan. Häihin hyökkää joukko kuolonsyöjiä ja kolmikko päätyy pakenemaan Kalmanhanaukiolle. Sillä he kuulevat Oljo-kotitontun tarinan ja pääsevät askeleen lähemmäs medaljonkia. Kolmikko keinottelee itsensä sisään taikaministeriöön, saa medaljongin ja pakenee.
Seuraa pitkä jakso, kun Harry, Ron ja Hermione piileskelevät. Ron jättää toiset kaksi suutuspäissään. Harry ja Hermione käyvät joulun aikaan Godricin Notkossa, missä Voldemort melkein nappaa heidät. Harrylle selviää lisää epämiellyttäviä asioita Dumbledoresta. He pääsevät viimein tuhoamaan hirnyrkin kun Ron saapuu takaisin ja he saavat Rohkelikon miekan käsiinsä.
Kolmisin he päättävät lähteä käymään Ksenofilius Lovekivan luona hakemassa apua. Siellä he kuulevat tarinan kuoleman varjeluksista, kuolonsyöjät hyökkäävät ja he pääsevät täpärästi pakoon. Tosin pian kuolonsyöjät nappaavaet heidät kun Harry lausuu ääneen Voldemortin nimen joka on Tabu. He päätyvät Malfoyn kartanoon, jossa on vankina myös Dean, Luna, Ollivander ja Lujahaka-maahinen. Heidät pelastaa Dobby, joka kuolee Bellatrixin veitseen.
Simpukkamökin suojissa Harry, Ron ja Hermione ryhtyvät suunnittelemaan murtoa Irvetaan. Lujahaka auttaa heitä, vaikkei maahinen vaikutakaan kovin luotettavalta. Harry on myös tehnyt tärkeän päätöksen seurata Dumbleroden viitoittamaa tietä: etsiä ja tuhota hirnyrkit. Toinen, houkuttelevampi olisi hankkia kuoleman varjelukset ja saavuttaa voitto itsestään kuolemasta (mikäli se edes olisi mahdollista).
Irvetassa käynnin jälkeen Harry näkee vihdoinkin Voldemortin mielestä missä viimeinen, puuttuva hirnyrkki on: Tylypahkassa. Joten kolmikko suuntaa sinne. Apua tulee Sianpään baarimikolta, ystäviltä, Feeniksin kiltalaisilta, opettajilta ja monilta muilta. Harry etsii viimeistä hirnyrkkiä, tuhoaa sen ja samaan aikaan Voldemort ja kuolonsyöjät ovat Tylypahkan porteilla ja taistelu alkaa. Harry menettää Fredin, Lupinin ja Tonksin, hänelle selviää Severus Kalkaroksen todelliset tarkoitusperät ja viimen Harry oivaltaa mitä hänen täytyy tehdä: kuolla.
Sivulla 800 tulivat kyyneleet, miten olenkaan oppinut tykkäämään Oljosta!! Urhea ja rohkea kotitonttu.
Lopulta Harry kohtaa Voldemortin vihon viimeisen kerran, ja siitä taistelusta vain toinen selviää voittajana. Tietenkin se on Harry, sillä olisi ollut julmaa ja raakaa kirjailijalta päästää Voldemortin kaltainen hirviö elämään ikuisesti kirjan sivuille.
Teoksen epilogi tapahtuu 19 vuotta myöhemmin. Loppu on onnellinen, Harry saattaa omia lapsiaan Tylypahkan pikajunaan ja antaa heille neuvoja. Sitä ei kerrota mitä Harry tekee työkseen, mutta arpi ei ole vaivannut häntä vuosiin, kaikki on vihdoinkin hyvin.
En muistanut että kuinka paljon tässä teoksessa oli ihmeellistä odottelua, paikasta toiseen siirtymistä, piileskelyä ja sen semmoista. Toisaalta se on ymmärrettävää, kun kirjailijan täytyi kuluttaa kokonainen vuosi tapahtumiin, jotka olisi voineet tapahtua tiiviimmälläkin aikataululla. Loppu puolestaan hurahti todella nopeasti, vaikka yhden vuorokauden tapahtumat olivat parilla sadalla sivulla.
Jossain teoksen alkupuoliskon ja puolenvälin tietämässä pohdin, että onko kirjailijalle tullut pientä väsymystä tarinaan. Loppu kuitenkin pyyhki pois tällaiset mietteet ja nautin kuinka oikeastaan kaikki avoimet kysymykset (myös aiemmista kirjoista) saivat vastauksen. Muistan, etten ensimmäisen lukukerran jälkeen edes ymmärtänyt kaikkea, sillä informaatiota tuli niin paljon kerralla ja halusin vain ahmia teoksen loppuun pian. Nyt maltoin lukea rauhassa, nauttia ja sulatella tietoja.
Pieni haikeus on ilmassa, sillä tämä oli todellakin viimeinen Harry Potter. Rowling on sanonut, ettei hän aio jatkaa tarinaa, mikä on ehdottomasti oikein! Toki hän voisi kirjoittaa vielä vaikka kuinka monta kirjaa, mutta mitä uutta hän niissä voisi enää tuoda esille? Fanit lukisivat kyllä varmasti mielissään ihan vain Harryn perusarjestakin, mutta toisaalta tätä tyhjiötä on syntynyt täyttämään fani fictio jo useita vuosia sitten.
Lapselleni tämän kirjasarjan loppuminen on ollut myös kova paikka. Olemme lukeneet Harryn tarinaa noin kymmenen kuukauden ajan. Vaikka välissä onkin ollut taukoja, niin olemme tienneet tarinan silti jatkuvan. Mutta nyt ei ole enää uutta Potteria mitä aloittaa, joten joudumme etsimään uuden iltasatu-lukemisen. Toki meillä on vielä kaksi viimeistä elokuvaa katsomatta, mutta eihän se ole suinkaan sama asia, sillä niissä ne asiat eivät koskaan mene niinkuin kirjassa. Onneksi tämän kertomuksen pariin voi palata aina uudestaan ja uudestaan. Hyvä kirja kestää useammankin lukukerran ja uskon, että tulee vielä sekin päivä kun lapseni haluaa lukea nämä kirjat itse, ja ehkä hän lukee näitä joskus omille lapsilleen.
Itse luin tämän ensimmäisen kerran englanniksi heti sen ilmestyttyä vuonna 2007 ja suomennoksen heti kevät talvella 2008. Harmikseni en ole kirjoittanut mihinkään mitään ylös noista lukukokemuksista, olen kai ollut niin järkyttynyt siitä että Harryn tarina on vihdoinkin päättynyt. En myöskään muista, että olisin lukenut tätä noiden vuosien jäleen uudestaan. Tai jos olen, niin hyvin satunnaisesti silmäillen sieltä täältä. Siksi olikin mukavaa lukea tämä nyt ihan ajatuksen kanssa ja joka sanasta nauttien.
Harryn pitäisi aloittaa seitsemäs ja viimeinen vuotensa Tylypahkassa, mutta sen sijaan Harry päättää lähteä etsimään hirnyrkkejä ja näin ollen toteuttaa Dumbledoren hänelle jättämää tehtävää. Teoksen alussa Harry lukee Päivän Profeetasta asioita Dumbledoresta, ja ne sekoittavat hänen ajatuksiaan entisestä rehtoristaan.
Harry siirretään Kotikoloon odottamaan Billin ja Fleurin häitä. Mukana operaatiossa on suuri osa Feeniksin kiltaa ja he yrittävät hämätä kuolonsyöjiä monijuomaliemellä. Harry menettää Hedwigin ja Villisilmän. Kotikolossa Harry, Ron ja Hermione suunnittelevat hirnyrkkien etsintää ja valmistautuvat tulevaan. Häihin hyökkää joukko kuolonsyöjiä ja kolmikko päätyy pakenemaan Kalmanhanaukiolle. Sillä he kuulevat Oljo-kotitontun tarinan ja pääsevät askeleen lähemmäs medaljonkia. Kolmikko keinottelee itsensä sisään taikaministeriöön, saa medaljongin ja pakenee.
Seuraa pitkä jakso, kun Harry, Ron ja Hermione piileskelevät. Ron jättää toiset kaksi suutuspäissään. Harry ja Hermione käyvät joulun aikaan Godricin Notkossa, missä Voldemort melkein nappaa heidät. Harrylle selviää lisää epämiellyttäviä asioita Dumbledoresta. He pääsevät viimein tuhoamaan hirnyrkin kun Ron saapuu takaisin ja he saavat Rohkelikon miekan käsiinsä.
Kolmisin he päättävät lähteä käymään Ksenofilius Lovekivan luona hakemassa apua. Siellä he kuulevat tarinan kuoleman varjeluksista, kuolonsyöjät hyökkäävät ja he pääsevät täpärästi pakoon. Tosin pian kuolonsyöjät nappaavaet heidät kun Harry lausuu ääneen Voldemortin nimen joka on Tabu. He päätyvät Malfoyn kartanoon, jossa on vankina myös Dean, Luna, Ollivander ja Lujahaka-maahinen. Heidät pelastaa Dobby, joka kuolee Bellatrixin veitseen.
Simpukkamökin suojissa Harry, Ron ja Hermione ryhtyvät suunnittelemaan murtoa Irvetaan. Lujahaka auttaa heitä, vaikkei maahinen vaikutakaan kovin luotettavalta. Harry on myös tehnyt tärkeän päätöksen seurata Dumbleroden viitoittamaa tietä: etsiä ja tuhota hirnyrkit. Toinen, houkuttelevampi olisi hankkia kuoleman varjelukset ja saavuttaa voitto itsestään kuolemasta (mikäli se edes olisi mahdollista).
Irvetassa käynnin jälkeen Harry näkee vihdoinkin Voldemortin mielestä missä viimeinen, puuttuva hirnyrkki on: Tylypahkassa. Joten kolmikko suuntaa sinne. Apua tulee Sianpään baarimikolta, ystäviltä, Feeniksin kiltalaisilta, opettajilta ja monilta muilta. Harry etsii viimeistä hirnyrkkiä, tuhoaa sen ja samaan aikaan Voldemort ja kuolonsyöjät ovat Tylypahkan porteilla ja taistelu alkaa. Harry menettää Fredin, Lupinin ja Tonksin, hänelle selviää Severus Kalkaroksen todelliset tarkoitusperät ja viimen Harry oivaltaa mitä hänen täytyy tehdä: kuolla.
Sivulla 800 tulivat kyyneleet, miten olenkaan oppinut tykkäämään Oljosta!! Urhea ja rohkea kotitonttu.
Lopulta Harry kohtaa Voldemortin vihon viimeisen kerran, ja siitä taistelusta vain toinen selviää voittajana. Tietenkin se on Harry, sillä olisi ollut julmaa ja raakaa kirjailijalta päästää Voldemortin kaltainen hirviö elämään ikuisesti kirjan sivuille.
Teoksen epilogi tapahtuu 19 vuotta myöhemmin. Loppu on onnellinen, Harry saattaa omia lapsiaan Tylypahkan pikajunaan ja antaa heille neuvoja. Sitä ei kerrota mitä Harry tekee työkseen, mutta arpi ei ole vaivannut häntä vuosiin, kaikki on vihdoinkin hyvin.
En muistanut että kuinka paljon tässä teoksessa oli ihmeellistä odottelua, paikasta toiseen siirtymistä, piileskelyä ja sen semmoista. Toisaalta se on ymmärrettävää, kun kirjailijan täytyi kuluttaa kokonainen vuosi tapahtumiin, jotka olisi voineet tapahtua tiiviimmälläkin aikataululla. Loppu puolestaan hurahti todella nopeasti, vaikka yhden vuorokauden tapahtumat olivat parilla sadalla sivulla.
Jossain teoksen alkupuoliskon ja puolenvälin tietämässä pohdin, että onko kirjailijalle tullut pientä väsymystä tarinaan. Loppu kuitenkin pyyhki pois tällaiset mietteet ja nautin kuinka oikeastaan kaikki avoimet kysymykset (myös aiemmista kirjoista) saivat vastauksen. Muistan, etten ensimmäisen lukukerran jälkeen edes ymmärtänyt kaikkea, sillä informaatiota tuli niin paljon kerralla ja halusin vain ahmia teoksen loppuun pian. Nyt maltoin lukea rauhassa, nauttia ja sulatella tietoja.
Pieni haikeus on ilmassa, sillä tämä oli todellakin viimeinen Harry Potter. Rowling on sanonut, ettei hän aio jatkaa tarinaa, mikä on ehdottomasti oikein! Toki hän voisi kirjoittaa vielä vaikka kuinka monta kirjaa, mutta mitä uutta hän niissä voisi enää tuoda esille? Fanit lukisivat kyllä varmasti mielissään ihan vain Harryn perusarjestakin, mutta toisaalta tätä tyhjiötä on syntynyt täyttämään fani fictio jo useita vuosia sitten.
Lapselleni tämän kirjasarjan loppuminen on ollut myös kova paikka. Olemme lukeneet Harryn tarinaa noin kymmenen kuukauden ajan. Vaikka välissä onkin ollut taukoja, niin olemme tienneet tarinan silti jatkuvan. Mutta nyt ei ole enää uutta Potteria mitä aloittaa, joten joudumme etsimään uuden iltasatu-lukemisen. Toki meillä on vielä kaksi viimeistä elokuvaa katsomatta, mutta eihän se ole suinkaan sama asia, sillä niissä ne asiat eivät koskaan mene niinkuin kirjassa. Onneksi tämän kertomuksen pariin voi palata aina uudestaan ja uudestaan. Hyvä kirja kestää useammankin lukukerran ja uskon, että tulee vielä sekin päivä kun lapseni haluaa lukea nämä kirjat itse, ja ehkä hän lukee näitä joskus omille lapsilleen.
Kaari Utrio: Kuka olet, Elissa?
Luin tämän jo viikko sitten, mutta en ole päässyt aikaisemmin kirjoittamaan tänne. Kirjastosta lainattu nuorten kirja, ainoa minkä Utrio on muuten kirjoittanut juuri nuorille. Teoksessa ovat samat teemat kun Utrion muissakin teoksissa: historialliset faktat ja romantiikka. Elissan kertomus sijoittuu 1350-luvun Suomeen.
Elissa on 13-vuotias neito, joka herää keskellä metsää. Hän ei muista kuka hän on, mistä hän on tulossa ja minne menossa. Ainoa asia minkä hän muistaa on nimensä ja sen, että hänellä on joskus ollut hopeinen päävanne, joka on nyt poissa. Elissa lähtee kävelemään polkua, ja päätyy pienelle mökille. Siellä makaa ruton kourissa vanha nainen, jonka Elissa parantaa rutosta, sillä jotenkin hän tietää ettei rutto voi tarttua häneen. Parannuttuaan nainen tekee Elissasta piikansa. Pian mökillä tulee käymään Jon Rautajalka, ja he tutustuvat.
Pian Jon pyytää Elissaa tulemaan Saarentaan kartanoon, missä hän on aseenkantajana, sillä talon emäntä on sairastunut ruttoon. Elissa parantaa hänet, sekä Jonin, joka myös sairastuu. Isäntä Arvid ei ole mielissään tuntemattomasta neidosta ja pakottaa Elissan piiaksi omalle tyttärelleen. Elissa ei edelleenkään muista mitään taustastaan.
Elissa ja Jon ryhtyvät suunnittelemaan pakoa, kun Elissalle selviää että Arvid pitää syrjäisessä aitassa vankina vanhaa Katria, joka on kuolleen Saarentaan isännän sisko. Vähitellen paljastuu, että Arvid on huijari. Elissa, Jon ja Katri pääsevät kuitenkin pakoon ja turvaan Jonin vanhempien luo. Elissan isäkin tulee sattumalta paikalle ja viimein Elissa muistaa kaiken.
Teoksen historiallinen anti on suppeaa niille, jotka ovat tottuneet runsaaseen kuvailuun ja tarkkoihin yksityiskohtiin. Utrio on pelkistänyt paljon tähän teokseen, mikä ei ole yhtään huono asia. Uskon, että teos on mielenkiintoinen nuoren lukijan silmissä, etenkin kun mukana on hippunen romantiikkaa Elissan ja Jonin välillä, vaikkei mitään fyysistä edes tapahdu.
Elissa on 13-vuotias neito, joka herää keskellä metsää. Hän ei muista kuka hän on, mistä hän on tulossa ja minne menossa. Ainoa asia minkä hän muistaa on nimensä ja sen, että hänellä on joskus ollut hopeinen päävanne, joka on nyt poissa. Elissa lähtee kävelemään polkua, ja päätyy pienelle mökille. Siellä makaa ruton kourissa vanha nainen, jonka Elissa parantaa rutosta, sillä jotenkin hän tietää ettei rutto voi tarttua häneen. Parannuttuaan nainen tekee Elissasta piikansa. Pian mökillä tulee käymään Jon Rautajalka, ja he tutustuvat.
Pian Jon pyytää Elissaa tulemaan Saarentaan kartanoon, missä hän on aseenkantajana, sillä talon emäntä on sairastunut ruttoon. Elissa parantaa hänet, sekä Jonin, joka myös sairastuu. Isäntä Arvid ei ole mielissään tuntemattomasta neidosta ja pakottaa Elissan piiaksi omalle tyttärelleen. Elissa ei edelleenkään muista mitään taustastaan.
Elissa ja Jon ryhtyvät suunnittelemaan pakoa, kun Elissalle selviää että Arvid pitää syrjäisessä aitassa vankina vanhaa Katria, joka on kuolleen Saarentaan isännän sisko. Vähitellen paljastuu, että Arvid on huijari. Elissa, Jon ja Katri pääsevät kuitenkin pakoon ja turvaan Jonin vanhempien luo. Elissan isäkin tulee sattumalta paikalle ja viimein Elissa muistaa kaiken.
Teoksen historiallinen anti on suppeaa niille, jotka ovat tottuneet runsaaseen kuvailuun ja tarkkoihin yksityiskohtiin. Utrio on pelkistänyt paljon tähän teokseen, mikä ei ole yhtään huono asia. Uskon, että teos on mielenkiintoinen nuoren lukijan silmissä, etenkin kun mukana on hippunen romantiikkaa Elissan ja Jonin välillä, vaikkei mitään fyysistä edes tapahdu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
